tiistai 28. helmikuuta 2012

Kuulumiset

Hellurei ja heissan teille vuain. Pikkuse meinaa olla kyllä nyt aktiivisuuus taas laskusssa, mutta kuitenki lähempä ens viikolla etelän lämpöön teneriffalle. Turistirysä täynnä suomalaisia ja ruotsalaisia, mutta tuskin se fiilistä mihinkään pilaa. En ainakaan usko, kun toinen vaihtoehto jäädä kotiin, pakkasta -15 ja oulun kuivat menot sekä meiningit.
Sake käväs rukalla viime viikolla ja oli siellä valtsun kanssa ottanu GoProlla matskua, aattelin että laatan tänne raakaa pätkää aina välillä kylkiäiseksi. 
Niin ja meissi on iha päk tu duuni ! Ja ai että on nauttinu siitä kyllä erittäinkin hyvin, olihan noita maitopurkkeja jo vähäse ikävä, ja sitä porukkaa oikeestaan.
Kiitos ja kumarrus, ollaan kuulolla !

tiistai 21. helmikuuta 2012

Aivan metsässä

Oltiin viikonloppuna serkkupoikien ikäluokkaa 96-00 kanssa Iso-Syötteellä vähä lautailemassa ja sukseilemassa. Jätin järkkärin kokonaan kotia ja mukaan otin sen sijaan GoPron, joka oli jo pidemmän aikaa levännyt hyllyn perällä. Syötteellä sattu just olemaan kisat ja kun niihin ei osallistunut niin parkkiakaan ei ehitty paria laskua lukuunottamatta laskea. Suurin osa ajasta vietettiin metän puolella ja tässä teille siitä tällanen kokoperheen päivä laskettelukeskuksessa-video.


perjantai 17. helmikuuta 2012

Penkkarit ja vanhojen tanssit

Vaikka en amiksena noihin päässykkään henkilökohtasesti osallistumaan nii pitihän se molemmat käyä silti tsekkaamassa. Eilen siis abit kierteli perinteiseen tapaan rekoillansa ympäri kaupunkii ja kävin räpsiin niistä muutamat kuvat. Tänään vanhojen tansseissa oli paaaljon tuttuja ja mut tietenki passitettiin kuvaajaksi. Pääsin myös itekki kuvaan parin rinsessan kans, kuvaajan etuja.

DSC_0484-1

DSC_0470-1

DSC_0576-1

DSC_0602-1

DSC_0642-1

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kuvia, elokuvia ja musiikkia

On sunnuntai ja istun ties monetta tuntia tietokoneella. Eilinen Pendulum oli kovuutta. Jos vaan ikinä teidän paikkakunnalle tai vaikka kauemmaski bändi on tulossa nii menkää ihmeessä kattomaan. Vauhti on taattua.

Aiemmin päivällä Miikka tuli mun kans kattoon leffaa Drive. Aika siisti leffa, ei mikää perusmättö tai rakkausmömmö. Koko leffan ajan siinä oli jotenki tosi jännittyny ja salaperänen tunnelma. Kannattaa kattoa, vaikkei ehkä kovin leffa ikinä ollukkaan. Kovin leffa ikinä sen sijaan oli Cell 211, joka katottii Allun kans viime viikolla. Jos tykkäät tollasista rikollis- tai vankilaleffoista nii suosittelen ehottomasti!

Hengailtii Tiinalla tossa pari viikkoo sitte ja sillä oli sellanen tosi siisti valokuvaseinä. Siitä inspiroituna mulla oli heti seuraavana päivänä tilaus reilu neljästäkymmenestä kuvasta lähetettynä Ifoloriin ja parin päivän kuluttua niitä jo sinitarralla seinään liimailin. Mää ainaki tykkään seinästä, piristää kivasti tätä kämpän tunnelmaa.

Loppuun vielä Jukka Pojan uus sinkkulohkasu. Kuulin ite ton tossa yks koulupäivä ja siin meni loppupäivä sitte YouTubessa sitä repeatille laittaessa. Ja soi muuten vieläki. Ihan uskomattoman kova, oottelen kyllä innolla tulevaa levyä.

Drive-Movie-Poster-Movie-Night

Cell211

DSC_0502-1-2



Onpa oudosti kirjotettua tekstiä. Mikä hiton leffaarvostelija musta on muka tullu. Noh, ehkä se johtuu siitä että on tää juhlimisen jälkeinen päivä. Mut ei kai väliä.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Fiilis

Kattelin kesän videoita ja alko tulla jo nyt kesää ikävä, polvi kuntoon ja takasin lonkkarin päälle.
IMG_9924-1



Tämä video ollut jo aiaksemmin täällä mutta laitoimpa siltiki.

Valkoinen sohva, valkoinen seinä.

Pitkälällä oli pari salamaa mukana öö keskiviikkona. Matias poseerasi sitten kun muut karkasi kameran pelon takia pois, joka on meikän mielestä enemmän tai vähemmän suvaittavaa mun seurassa. Noei, välillä vaan tuntuu että toi kamerakammo monella on hiukan liian suuri.

Nastaa, vkl vaihteeksi keravalla vapaan viikonlopun ansiosta. Saikkua jälellä vielä aikalailla tasan kaks viikkoa, jos ei saa aikasemmin mennä, mahdollisesti ehkäpä vain viikko, sitä odotellessa. 

IMG_5251IMG_5246IMG_5276

Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan että yhtä paljo voi lentoihin luottaa ku VR:ään, sopivasti 50min lento myöhässä. 
IMG_5279

torstai 9. helmikuuta 2012

Fiilistelyä väliltä maan ja taivaan

Saadakseni itselleni mielenrauhan on pakko postata välillä jotain. Tässä viimeset pari viikkoa oon lähinnä löhöilly kämpillä tekemättä mitään, joten postattavaa ei juurikaan ole ollut. Tässä nyt kuitenki tekstii, kuvaa ja videoo muutamasta aiheesta.

Tänään loppu koulu vähän aikasemmin, joten otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin kameran kans kävelylle. Rämmin reilu 200 metriä yli puolen metrin lumihangessa skeittikengät jalassa saamatta aikaan juurikaan mitään, mutta pakko julkasta yks kuva ettei tuntus siltä että olisin sen turhan takii tehny.

Ollaan tyttöystävän kans lähössä reilu kuukauden päästä Kanariansaarille vähä pakkasta karkuun ja näyttää kivalta tollanen aurinkoinen kuva sieltä päin. Ei malttas odottaa.

Tänään Allu sai houkuteltuu mut sen messiin Olli-PAn levyjulkkarikeikalle. Mukana myös Stepa ja Are, kyl maittaa!!

Ei sillä etteikö tän illan menot tule olemaan tarpeeksi, ostin tänään lipun myös Pendulumin lauantaiselle DJ set keikalle. Huhhuh, melko mahee !

DSC_0484-1

8241447

Screen shot 2012-01-31 at 11.47.52.-w520-h0-p0-q85-F-----S1-c

pendulum_oulu_12.11.2011

maanantai 6. helmikuuta 2012

Ööver

Tutkailin kuvia koneelta ja päätin tänne puskea mitä en oo vielä muistaakseni täällä julkassu, olkaapa hyvät. Tarkotus kyllä oli ettiä uutta banneria muttta eipä löytyny potentiaalista, häätyy lähtiä lassen kanssa ottamaan kun ei oikee jaksa enää katella tommosta kesäfiilistely bannerikuvaa -25 asteen pakkasessa.
Huomenna taas heinäpäähän kuvailemaan vähä boksia, eli mitä luultavimmin silloin on tulossa uutta ruutua ja uutta tarinaa.


Mihi jäi sukset ?


Kuvat: Samuel Satomaa

torstai 2. helmikuuta 2012

Lankuttajat ovat palanneet.

Se on todella tapahtunu, kesällä suosiossa ollut lankutus on tehnyt paluun blogiimme. kävin maanantaina haaparannassa mutkan hakemassa vähän limukkaa ja ikealta tv-tason. Poikkesin samalla sitten rajalla-kauppakeskuksessa ja siellä parkkihallissa tapasin siperialaisen jääkarhunpyytäjän joka oli urbaanin lankutuksenn suuri harrastaja. Hän pyyteli sitten että jos voisin ottaa muuan kuva, ja tottahan toki otin.


Kuvat: Samuel Satomaa