sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kymppipäiväset

Joulu alkaa oleen pikkuhiljaa ohi ja kinkut ja suklaat pikkuhiljaa talosta syöty. Mulla joululomaa on jälellä vielä pari päivää, jonka jälkeen luvassa olis paluu armeijan harmaisiin. Takana on rennoin viikko pitkiin aikoihin. Ei oo tarvinu miettiä onko se paita housuissa ja kengännauhat piilossa tai että onko vastaantulijalla sen verran nappuloita kaulassa, että pitäisi kättä alkaa vetämään lippaan. Vietin joulun perinteisesti kotona perheen kesken hyvin rauhallisissa merkeissä. Niinkuin aiemmin jo mainitsin, jouluruoat ja herkut on maistunu, joten ehkä on ihan hyvä, että niitä pääsee inttiin sulattelemaan.



Selailin tossa pari päivää sitte mun vanhoja profiilikuvia ja inspiroiduin ottamaan samanlaisen kuvan kuin kolmen ja puolen vuoden takainen profiilikuvani oli. En tiiä sitte onko kehitys ulkonäössä ollu ylös- vai alaspäin, mutta ainakin letti ja vaatteiden värit on nykyään hillitymmät ja omaa silmää enemmän miellyttävämmät.



Alotin kymmenenpäiväisen joululomani kutsumalla muutaman inttikaverin Ouluun ottamaan selvää onko tästä kaupungista mihinkään. Ja olihan siitä, kovasti pojat kehuivat jälkeenpäin kuinka jeba viikonloppu heillä oli, eikä mulla oo kyllä vastaansanomista. Pojille tutuksi tuli ainakin Oulun yöelämä, -pizzakulttuuri ja muutamat oululaiset kaverini joita kutsuin kämpälleni aikaa viettämään.



Vaikka joulu ja siviilielämä kovin mukavia asioita ovatkin, on karu totuus se, että maanantaina on hypättävä bussiin ja palattava arkeen. Armeijaa mulla on jälellä vielä puolisen vuotta ja tuoreena alikersanttina odotan innolla tammikuun kuudetta päivää, jolloin muiden alikersantien kanssa olemme ottamassa vastaan uusia alokkaita. Samun mukaan armeijassa ei tehdä miehiä, mutta minä ja alikersantti Pentikäinen teemme kuitenkin parhaamme, että näin tapahtuu.

torstai 26. joulukuuta 2013

Nosturi

Kylmä tuuli puskee naamaan, pieni tihkusade masentaa fiilistä entisestään. Pimeys on vallannut joulun ainakin oulussa. Pieniä lumenhiutaleen toivoja on maassa jotka sulavat parin päivän sisällä pois. Meikäläisen fiilikset vaan menee jotenkin todella paljon sään mukana. Jos on joulukuu ja kinkku on pöydässä niin pitäis sillon olla lunta maassa ! Ei se oo oikein että vettä tulee ja eteläsuomessa leikataan melkeempä nurmikkoa verkkopaita ja aurinkohattu päässä.
Toivottavasti tulee tammikuun alusta sitte heti ihan urakalla lunta että pääsis snoukalle poikien kanssa. Odottavan aika on pitkä. Niin ja pepe ja veke lähtee vielä inttiin niin se supistaa kuvauspäiviä aika pahasti, boonuksena vielä jaakolla nilkka rupelilla.






Joulu meni kotona rennoissa fiiliksissä. Mukava oli hengailla himassa kun koko porukka oli kotona. Sake asunu vajaa vuoden eteläsuomessa ja lähtee tammikuussa muutamaksi kuukaudeksi etelänlämpöön reppureissaamaan, Anna asuu miehensä ja lapsukaisen kanssa muuansadankilometrin päässä Oulusta. Otettiin sitte tänä aamuna potretteja ja pari päivää sitten isosiskon lapsen yksvuotiskuvat.

Kohtuu väsyneet silmät meikäläisellä, just heränneenä siis. 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

165 vuorokautta

Alotan tän blogitekstin taas normaailla tavalla kerron tällä kierolla tekstimuodolla mitä tällähetkellä ympärilläni tapahtuu. Kuvailisin tämänhetkistä fiilistäni aika sekavaksi, osaksi onnea ja osaksi fiilis on niin helpottunut. Tätä iltaa/huomista päivää on odottanut todella paljon, ei se tunnu varmaankaan yhtä hyvältä kun vertaa niihin jotka pääsevät vuoden palveluksen jälkeen pois, mutta törkeen hyvä fiilis mulla ainakin on. Tuntuu että huomenna avautuu taas ovet elämälle ja siitä täysin rinnoin nauttimiselle. Viimeisestkin tämän firman kamppeet on pakattu säkkiin sekä reppuun ja huomenna aamulla ne matkaavat kohti varustevaihtorakennusta.  Korviin Parkkosen sälli huutaa kertosäkeessä yhtä minun perusperiaatteistani : "Mitä minä sanon minun selkäni kestää !"

Untitled
Muutama päivä ennen palvelukseen astumista ei osannut ees lippaa vetää oikein. Säälittävää. 

Olen ollut palveluksessa 164 vuorokautta, jäljellä on siis 1 vuorokausi, yksi aamu, viimeinen yö toistaiseksi valtion punkassa ja viimeiset ehtoolliset mukessa. En oikeen osaa selvästi yhdellä lauseella purkaa omaa palvelusaikaani, joten päätin tuossa että rustaan tästä vähän enemmän. Valmiiksi jo pahoittelut teille jotka ovat saaneet jo valmiiksi yliannostuksen huomisesta facebookin seinästä joka pursuaa tj0 tilapäivityksiä ja kuvia jossa yllättäen on kädellä muodostettu numero 0 ja kaikki leegot näkyy selkeästi iloisesta pärstävärkistä.

Jaottelen tämän allekkirjoittajan tarinan puolustusvoimissa palvelemisesta ja sen aiheuttamista mielipiteistä kolmeen osaan, peruskauteen, erikoistumiskauteen ja joukkotuotantokauteen. Jospa sitten saisin loppuun vedettyä jonkun kliseisen lausahduksen joka kuulostaa enemmänkin politiikon suusta tulleelta lauseelta kuin rennon skeittarin suusta.

Untitled
Ensimmäiseltä viikolta kun punkan vaneriin kirjoitetut tekstit "tj0" tai "wäbää" tuntui jo ajatuksena mahdottomilta.

Kohtuu selkeesti muistan vielä sen aamun kun herätyskello soi (jota torkutin liian monta kertaa), ja tiedostin tilanteen että loma on lusittu ja rusketusta heinäkuun aurinkoisina päivinä hankitaan seuraavaksi sodankylässä. En osaa päättää olisinko lähtenyt puolustusvoimiin jos tämä olisi vapaaehtoinen, luultavasti olisin mutta en varmaan vielä, vaan muutaman vuoden päästä. Suotta sitä kuitenkaan venyttämään kun jo valmiiksi lähti vuoden "myöhässä".
Saavuttiin eskelisen kuljettamana sotkun pihalle jossa näky ensimmäiset vihreissä kuteissa olevat aamuihin hajonneet varusmiehet. Kyllä mäkin olin rikki sisimmissäni vaikka koitin asennetta luoda jo pitkästi ennen inttiä kun tiesin että se on se suurin mikä vaikuttaa omaan mukavuuden tunteeseen. Matka tuntu loputtoman pitkältä sotkusta yksikköön, 1jk:hon siihen viimeisenmpään nurkkaan kun olalla oli matkalaukku ja kädessä pullollinen kusenlämpöistä mountaindewiä jonka sotilaskoti oli tarjonnut.

Untitled
Posket lommolle ja keuhkot pilalle. 

Ensimmäinen tupa, meikäläsein mielestä se paras mikä on täällä ollut. Oli kapinoiva kantolanpoika joka on kunniallisesti menossa rukkiin santsariksi, ungin poika joka lauloi illasta toiseen "illalla iloinen, aamulla itkettää", hiihtopoika pääkkölä ja muutama muu aamukasa. Naurattaa vähän nyt se ajatus että meikäläisellä ja kantolalla oli tarkoituksena olla hiljasia ja huomaamattomia morttejan mahollisimman pitkään ettei tarvis aukkiin lähtä, no eihän siitä tullu heikinleikkiäkään. Kantolat tunsi koko komppania kohta ja kyllä alikit tuntu tietävän meikäläisenki nimen turhan aikasin jos suhteuttaa "suunnitelmaan". Kantolan poika kyllä päätti jo ensimmäisen loman aikana että vuosi sitä lusitaan. Mä pidin sentään pääni onneksi loppuun asti että ollaan vaan puolisen vuotta ja kinkkua syödään jouluna raskaasti sinapilla maustettuna reserviläisenä.

Untitled
Karvamortti ensimmäisillä lomilla.

Siinä sitä sitten auditoriossa istuttiin ja oman tulkinnan mukaan kohtuullisen jännittyny oli fiilis, nimittäin edessä oli tieto siitä että ketkä lähtee aukkiin ja ketkä selviää vähemmillä aamuilla. Ja yllättävää kyllä ainoastaan yksi jouduttiin meidän yksiköstä pakottamaan aukkiin. Meikä sentään sai onneks sen verran hyvin taktikoitua testit ja uskoteltua kouluttajalle että on kannattavampaa ottaa meikäläiset motivoituneeksi puolenvuoden mieheksi kun gonahtaneeksi alikiksi/kokelaaksi.
Suunnaton määrä sulkeisia, vala, tetsauksen perusteita, liian paljon nohevaa toimintaa ja inttikavereihin tutustumista mahtu peruskoulutuskauteen.

E-kaudella alkoi kurssit ja kaikilla oli vähän omaa koulutusta. Meikäläinen haki spadeksi mikä oli monille kavereille yllätys. Ja perustelutkin on kohtuu huonot jos alkaa hyviä argumenttejä etsimään. Lähinnä valinnan syitä oli tieto siitä että huoltojoukkueeseen tulee paras kokelas mitä talosta löyty. Siihen ne syyt oikeestaan jäi. Olin laittamassa valintoja lappuseen ku kok. ollila tuli taakse ja sano että 1.spade ja 2. täykkäri, naureskelin hetken että minkälainen homma mutta rustailin kuitenkin rastit kyseisiin kohtii ja läpi meni että läsähti.

Untitled
Ampumaratasluibalua, alustana kylmä betoni joka tuotti epämiellyttäviä tuntemuksia.
Untitled
Korp. Satomaa ja kok. Kantola marssimassa kohti valatilaisuutta. 
Spade kurssilla liian monta kertaa reenattiin leiripaikan pystytystä, liian väsyttäviä oppitunteja jossa meikäläisellä meinas olla nukkumatti mielenkiintoisempi kaveri kun itsestäänselvyyksien tutkiminen valkokankaalta. Yllätyksenä kyllä spadekurssi priimaksi meikäläiset valittiin ja j-kaudella annettiin "julkinen nöyryytys" koko komppanian edessä kun ojennettiin palkinnoksi puinen soppakauha. Kun nuo spadet ovat kohtuullisen heikosti arvostusta saavia sotilaita täällä intissä. Noh ruoka silti tuntu aina kelpaavan ja tultiin mahollisuuksien mukaan vinkumaan suffeleita, vanukkaita ja pullia joista viimeisenä maintut kanelipallerot maistu kohtuun puulle jo loppusodassa kun niitä oli jokusen kipaleen jo nassuun vetäny.

Untitled
Kaikkea pitää kokeilla. Gonahtanut jtkn sihteeri alik. Oikarainen ja jääk. Lappari the läpmän/lapinkansa.  

E-kaudella oli myös koulutushaaratutkinto. Jouduttiin marssimaan vaihtelevassa maastossa muuankymmen kilometri ja käymään rasteja joissa aiheena oli evakointia, käkrin heittoa ja yms. Oli huono olla parhaassa fyysisessä kunnossa huoltojoukkueessa kun nasahti aina raskaimmat hommat itelle. Mutta kaikinpuolin odotin paljon raskaampaa reissua ja varsinkin henkisesti kovempaa tutkintoa. En tässä halua antaa sellaista kuvaa että olen rautanen kaveri jolle kaikki täällä palveluksessa suoritetut tehtävät oli lasten leikki mutta silti ei täällä päässy rajoja kokeilemaan. Ainakaan näissä tehtävissä missä meikäläinen on huitonu.

Untitled
Pääsin mä myös hyviin hommiin ja sain palkaksi parin päivän toimittajan ja kuvaajan tehtävistä köllin. Kyllä oli satomaa kiitollinen ! 

Mitä spadet todella tekee ? Istuuko ne päivät kannon nokalla syömässä pullaa ja käy heittämässä muuan perunan kattilaan ? Ei, kyllä niillä on paljon hommaa. Paljon valvomista ja varsinkin ampumaleireillä missä tehdään jokainen ruoka päivälle aamupalasta iltapalaan on ohjelma kothuu tiivis. Tiskaileppa siinä välissä vielä pimeässä ne pöntöt ja wonderit jotka jäksterit piruttaen jättää mahollisimman kuraisiksi. Se että säännöt pakottaa puuron tekemisen tarkoittaa meille leireillä herätystä 3-4 neljän aikaan. Parin tunnin uninen jälkeen alat tekemään sitä puuroa joka tulee samana määränä takaisin, jota ei kukaan halua syödä. Kohtuullisen turhauttavaa pitkällä juoksulla.
IMG_1772
Joukkueammuntojen harjoituksissa kävin myös kuvaamassa ja tein jutun tulevaan etupyörä lehteen. Kyseinen kuva menee myös keskustanuorten aikakauslehteen (Juuri). 

Tää meni vähän niinku näiden tehtäväkuvien myötä tähän j-kauteen ja loppupalvelukseen joka aikalailla koostui lomapäivistä, kassulla venymisestä ja monista leireistä. Eihän me spadet hirveesti ruvettu taistelemaan tantereella, oltiin yleensä aina kohtuullisen turvallisesti omien selustassa ja kaukana viholliskosketuksesta niin ei aamukasat päässy meitä kohti rätyyttämään verorahoja ilman että kukaan pystyi todellisuudessa näkemään että kuka voitti ja kuka hävis.

Untitled

Loppusodassa kuitenkin kun oltiin kolmosjoukkueen alistuksesa toinen muonitusryhmä päätettiin poikain kanssa siinä kun teltassa levähettiin ja alko pauke kuuluu että lähetään taisteleen. Eihän se ole loppusota minkään-näköinen jos ei pääse viholliskosketukseen. Käytiin korkalan ja hirvasojan kanssa muuan oppilas kaatamassa ja päätettiin että eiköhän se oo aika palata ruoan tekemisen ääreen. Oli skapparitkin kohtuu ihmeissään kun huoltojoukkueen kaverit tulee oma-aloitteisesti auttamaan puolustuksessa.

Untitled
tj9

Tää loppusodan jälkeinen aika kassulla on ollu kohtuullisen turhauttavaa. Tavarat palautetaan hitaasti yks satsi per päivä, ja oppitunteja on aiheista jotka ovat omasta mielestä todellakin tarpeettomia ainakin omalle kohdalleni. Nyt en voi sanoa edes itselleni tai tupakavereilleni että hajoa aamuihin, koska niitä on todellakin vain yksi jäljellä. Huomenna puhallan hennon hönkäyksen etusormen ja peukalon muodostaman ympyrän läpi ja hymyilen leveästi koko päivän.

Untitled
Varusteiden palautusta ja väsyny korppi. 


Miinukset 
Kiire odottamaan, täytekoulutus (kuka nollataulu tarvii montaa tuntia koulutusta käkrin kokoamisesta kun se on yhtä yksinkertainen kuin ruuvin ruuvaaminen), ei tarpeeksi haasteita fyysisellä eikä henkisellä puolella (ainakaan omissa tehtävissäni) ja movettajat (koittakaa nyt härrekyydsentään näinkin helppo palvelus olla ilman että käytte vikisemässä olemattomia kipuja veksissä jottei tarvisi lähteä harjoitukseen kun tuotatte samalla kaverille vaan lisää hommaa) sekä gonahtaneet varusmiehet.

Plussat
Kyllä täällä tutustuu hyvii jätkiin, se on se juttu jonka takia täällä välillä on jopa mukavaa. Emmä muuta positiivista tässä lafkassa valitettavasti näe. Kai täällä jotku kasvaa vähän, mutta ei täällä mieheksi voi tulla, tai sitten mulla on vaan aivan väärä käsitys siitä milloin ihminen on henkisesti mies.

Viimeiseksi ne "viisaat sanat":
Asenne on se joka ratkaisee. Sun on käytännössä pakko käydä asevelvollisuus jollain tapaa. Kannataako se vikistä, vinkua ja valittaa puolivuotta taikka pahemmassa tapauksessa vuosi tai sitten vetää hyvällä asenteella, ottaen ilon irti aina niistä hetkistä kuin se on mahdollista ja jättää se negatiivinen asenne puolustusvoimia kohtaan sinne kotinaulakkoon.

Rauhaa, rakkautta ja voimia aamukasoille toivottaa korpraali Satomaa Sodankylästä !


maanantai 16. joulukuuta 2013

Asukuvaa

Näitä tämäntyyppisiä kuvia bloggeri on täynnä. Päivän asua esitellään vähintään jokatoinen päivä, kehutaan blogin avulla saadut tavarat maasta taivaaseen.
Väärinhän tuo ei ole mutta mietin vaan joskus että vetääköhän osa enää oikeesti sellasta kamaa niskaan mitä haluaisi laittaa vai pakottaako yhteistyön tuoma mainostamisen velvollisuus laittamaan tiettyjä kamppeita päälle jotta tulisi niitä uusia ja taas uusia kuteita pyöreän nollan euron hinnalla ja kaikki olisi tyytyväisiä. Paitsi bloggaaja itse kun ei rehellisesti ole oma itsensä blogissa. 

IMG_4618
IMG_4620
IMG_4613
IMG_4636
IMG_4593
IMG_4587
IMG_4522
Kuvissa on siis Anni joka itsekkin pitää blogia

En siis tarkoita että olisin itse yhtään parempi bloggaaja, kukin kukka kukkikoon omalla tavalla ja jokainenhan itse päättää mitä nettiin itsestään laittaa ja minkälaisen kuvan itsestään haluaa antaa lukijoille. 


62h päästä mä oon vapaa mies, se ei ole paljon mutta siihen mahtuu vielä paljon odottamista. Duuni alkaa heti perjantaina mutta heti ku pieni rako tulee niin lähen poikien mukaan ruskoon laskemaan ja näätte varmasti täälläkin myös että millanen on tuo uusi oulun oma laskettelukeskus. 
Rauhaa ja rakkautta. 

torstai 12. joulukuuta 2013

Meijän Lasse

ullaHola!

Täällä kirjottelee Ulla Lassen kaveri, aattelin nyt vähä kertoa teille siellä ruudun toisella puolella, että minkälainen tyyppi tuo Lehon poika oikeastaan on.
Tutustuttiin 2009 Oulussa Värtön rannassa, Lasse näytti sillon tältä ja asusteli vielä Pudasjärvellä.

Kuva 1

Lasse alko seurustella yhen meidän kaverin kanssa, joten pikkuhiljaa se alko tulemaan mukaan hengailuihin ja muutenki porukkaan. Tuohon aikaan mökkeiltiin ja vietettiin paljon aikaa porukalla. Tuntus että tuollon kellään ei ollu kauheesti velvollisuuksia ja elämä pyöri aika paljon kavereitten keskellä.

 kuva2 kuva 3kuva5 (1)kuva5 (2) kuva 8)

Nyt vanhemmalla iällä nauttii ihan eri tavalla meidän mökkireissuista ja voi vaan haaveilla että jahka kohta päästäs taas uudelleen reissuun.
Lasse on rentoa seuraa, sen kanssa hengaillessa läppä lentää ja aika monesti saakin nauraa silmät vetisinä. Lasse on kans tosi spontaani, sille voi heittää jonku ihan mielipuolisen idean ja sitte se meneeki ja tekee sen. Kesäsin Lässen kädessä näkee usein footbagin, kameran tai longboardin. Valokuvausta herra on harrastanu jo kauan ja kova on luotto sen kuvia kohtaan esim. omat valmistujaiskuvat aikanaan Lassella kuvautin ja tykkäsin kyllä paljon lopputuloksesta!

9
Lässe tykkää hulluna karkista ja monet kerrat kun on kyseiselle soitellu jotta sopis tulla kahvilla käväseen nii herra tilaa karkkipussin ja limsapullon samalla. Jäyniä Lasse tekee usein ja välillä ainaski itellä on palanu lakki siihen ihan kunnolla, kuitenki aina vartin päästä nauretaan tapahtuneelle ja kaikki on sitten taas iha normaalisti. Ohessa hyvä esimerkki: kuva 6 

Useimmiten Lasse ei jaksa jumittaa kämpillä koko päivää vaikka ulkona ois joku 3. maailmansota taifuunilla höystettynä menossa, silti sen pitää päästä tekemään jotakin, energiaa tuntuu olevan niinku pienessä kylässä. Veikkailisin siis että vaikka sillä välillä intti mahtaa hajottaakki nii kyllä se siitä kumminki nauttii (ja onkai se vähä pakkokin jos siellä vuoden meinaa sotia).

10 (Miksi ollaan muuten tässäki kuvassa kalalla !?) Mutta älkää kumminkaa saako liian levotonta kuvaa Lassesta, sen kans voi käydä hyviä ja syvällisiä keskusteluja ja se antaa hyviä neuvoja jos itellä joku asia painaa tai tarvittee miehistä näkökulmaa asioihin. Loppujen lopuksi Lasse on aikalailla niinku veli mulle, vaikka välillä hermo meneeki nii on se silti tärkeä.

8

Meillä oli tosi tiivis kaveriporukka sillon nuorempana, mutta nykyään kun aikuisuus alkaa lähestyä itse kullakin nii porukka on alkanu hajoilla ympäri Suomea. Joululomaa odotellessa kun sillon saadaan kaikki kokoon Ouluun pitkästä aikaa !! Ja tähän loppuun vielä mun mielestä yks maailman siisteimmistä kuvista ! 

7



maanantai 9. joulukuuta 2013

Mustavalkoinen Ruka

Untitled
Aluks oli tarkotus tehä sellaset Helmenkalastajatyyliset viikset mutta homma vähän kusi. 

Pari viikkoa sitten kun elin vielä siinä ajassa kun loppusota oli edessä, leriaamuja oli useampi jäljellä. Silloin edessä oli siis vielä pari ponnistusta vaativaa harjoitusta. Henkinen latautuminen onnistui täydellisesti. Nimittäin pistettiin kavereiden kanssa pari autoa täyteen laskuhimoissa olevia ihmisiä ja nokka kohti rukaa. Aluks oli tarkotus ottaa paljon videomatskua, keskittyä suurilta osin siihen rukalla mutta kun päästiin perille niin lunta tuli taivaalta enemmän kuin liikaa ja tähän aikaan vuodesta tuo valosa-aika on kohtuullisen lyhkänen osa laskupäivää. Loppujenlopuksi kennon läpi liikkuva kuva tuli epäselvänä mössönä. Kuitenkin kun ei oo niin perfektionisti niin senkin voi julkaista. Joten tässä se  ois:



Videolla on siis Tynin pojat Jukka ja Joel, Perttu "Pepe" Piilonen, MatoParkin parkkimanageri Matias Liedes ja Veikko the Vege Hyry.

Odotetaan luonnonvaloa, ruskon laskettelukeskuksen avautumista ja luonnonlunta niin tulee taas laadukkaampaa kuvaa. Toki on tulossa yösessailua halogeenien valottamana mutta tänä talvena ois tarkotus myös enemmän kuvata päivemmällä. Ei oo niin hirveetä säätämistä toi homma sitten.

Kohtalaisen wäbä tilanne on kyl nyt, aamuja jäljellä tasan 10. Matkustan par-aikaa kohti sodankylää jotta voisin viettää 2 ja puol päivää kassulla, luultavasti enimmäkseen auditoriossa ja sotkussa istuen. Enää tarvii vain hetki teidän malttaa oottaa niin oon taas täysillä mukana tässä hommassa. Enemmän aikaa, enemmän motivaatiota, suurempia suunnitelmia ja ideoita. Eli kohtuu kovaa settiä on tulossa tännekkin, ja PALJON.

Untitled
Kävin eilen koutsaamassa pikkuveljeä, kyl tosta kova pelimies tulee. Kyl sitä sunnuntai-aamunakin jaksaa herätä 8 aikaan kun tietää kuinka paljon iloa tulo pikkuveljelle kun lähtee kattoo sen lätkäpeliä, ja kun antaa sille vähän rakentavaa palautetta pelihommissa. Muuan vuosi eteenpäin niin melkeen voi jo pelata samoissa vuoroissa. (iPhone 4s)

Ps. Jos joku muistaa sen heinäkuisen tekstin kun laitoin tänne että jätän Citymarketin taakse, lähden kalastalemaan uusia kaloja inttiin ja sen jälkeen, olin väärässä. Aluksi tuntui että oonko mä heikko kun pyysin taas töitä samasta paikasta, kun on siellä jo melkeen 5 vuotta ollu. Mutta minkäs voi hyvälle työpaikalle, työnantajalle ja työporukalle. Kyllä sinne fiiliksissä palaa puolenvuoden tauon jälkeen. 11 aamua ja meikä taas pyörii niiden maitohyllyjen takana siellä tukka solmulla ja hymy huulilla.