torstai 2. lokakuuta 2014

Elämän pieniä kysymyksiä.

Katsoin youtubesta kun eräs vloggaaja avautuu tuhatpäiselle yleisölle hartwall areenalla siitä kuinka ihmiset ovat suvaitsemattomia kun ei hyväksy homoavioliittoa. Ala-aste ikäiset lapset hurraavat jätkälle jonka sanomassa joka kolmas sana on kirosana ja puheen asiallisuusaste ei voi enää alemmas mennä. Millaista esimerkkiä haluamme antaa nuoremmille ? Esimerkin voima kun kasvatuksessa ja opetuksessa on aika suuri. 



#selfie

Eräässä blogissa kirjoittaja pohti sitä kuinka töitä ei ole, eikä enää päde sanonta "kyllä töitä tekevälle löytyy". Nopeasti kun katsoo niin mollin sivuilta näyttää löytyvän noin 10 000 avointa työpaikkaa. Joskus muistan että jossain asiaohjelmassa kerrotiin kuinka suurin osa työnantajista eivät edes laita ilmoitusta nettiin. Ehkä se työpaikka tälläisessä talouden tilanteessa ole se sinun unelmaduuni. Mahdollisesti joudut laittamaan puvuntakin sijaan haalarit päälle, tai näppäimistön tilalla kädessäsi on moppi, mutta työtä sekin on.


#huonoaesimerkkiä

"En hyväksy antamaasi jälki-istuntoa. Lapsellani on minun lupa tupakoida kouluaikana. Tätä ei istuta." Ollaanko me todella siinä pisteesä että vanhemmat luulevat voivansa räätälöidä koulun sääntöjä omien lapsien halujen mukaan ja täten asettaa oman lapsensa eritysasemaan muihin oppilaisiin verrattuna. Pitäisikö minun maksaa ylinopeussakkoja jos äitini soittaisi poliisille että hän on luvannut ajaa ylinopeutta jos on kiire ? 


#koirakaverit

Saako poliisi tappaa kettua puistossa kun lapsia on ympärillä ? Jääkö lapsille ikuiset traumat siitä ? Missä menee suojelemisen raja kasvatuksessa ? Kuolevatko ne kaikki eläimet vanhuuteen eläinten sairaalassa joista on tullut liha lasten lautaselle ?


#loppukevennys

23 kommenttia:

  1. Mihin tämä maailma oikeen on menossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhoon, mutta tuskin vielä meidän elinaikana.

      Poista
  2. Jätkä puhuuu kyllä niin asiaa!

    VastaaPoista
  3. Hyviä pointteja Samu! Tuosta työhommasta oon aina ollu sitä mieltä, että töitä kyllä löytyy, mutta ei välttämättä just sitä mitä ensisijaisesti haluas. Se on kuitenki ihan eri asia kuin se, ettei töitä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, mutta ollaanko valmiita vetämään ns. vähän kurasemmat työhaalarit. Valitettavasti välillä tulee vastaus ei. En tietenkään yleistä että kaikilla ois sama asenne. Onneks löytyy vielä niitä että kuhan on töitä.

      Poista
  4. Ajankohtaista ja asiallisia mietteitä! Näistä ei kyl liikaa mainita medias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mediassa on niin paljon tavaraa että sinne nämä hukkuu. Ja kun ei oo saatu kiinnostavaa otsikoa niin se jää pienelle roolille. Kiitos !

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Fiktion vastapainoksi mukava välillä laittaa tällästäki ! =)

      Poista
  6. Kysymys kuuluu miksi näistä ei puhuta enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikee sanoa, muuan iso mediatalo aika pitkälti päättää siitä mistä puhutaan.

      Poista
  7. Jäbä vei tän blogi homman aivan uuelle levelille,olen täysin samaa mieltä!
    "Tietämättömyys ei ole onnea,mutta on mieletöntä olla viisas siellä,missä se vielä on onnea." -joku viisas mies

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tason kehitystä aina haluaa iteltä ja hienoa että sitä on tapahtunut ! Ja aika hyvä sitaatti !

      Poista
  8. Tosi hyvin purettu sanoiksi noi sun ajattelut, samalla linjalla mennään! Fiksu kaveri oot. Ja kuvat tosi hyviä!!

    VastaaPoista
  9. Se, että joku vloggaaja on kiroillen paasannut asiasta, ei muuta sitä, että homojen eriarvoistaminen ON suvaitsemattomuutta. Muuten hyviä pointteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla. Kuitenkin pointtini oli kuitenkin se kuinka tuo asiat esille ja millaista esimerkkiä näyttää. =)

      Poista
  10. Erittäin puhuttelevia kannanottoja! Toivottavasti saadaan tuleville sukupolville jonkinlainen ryhtiliike. Olemme itse esimerkkejä joita nuoret katsovat. Jokaisella meistä on velvollisuus kasvatukseen. Surullista on se kun kasvatusta laiminlyödään kodeissa enenevässä määrin ja sysätään vastuuta koululle yhä enemmän.

    VastaaPoista
  11. Nämä olivat todella hyviä mietteitä. Pidin tekstin ja kuvien asettelusta. Erityisesti viimeinen kuva on hieno!

    VastaaPoista