perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hiihtoloma pohjosen puutereilla

Muutama viikko sitte Jontte soitti ja kysy lähtisinkö hänen ja Joelin kanssa hiihtolomalla jonnekki päin Pohjois-Ruotsia tai Norjaa laskemaan putikkaa. Sanoin olevani mukana mikäli töistä järkkääntyy vapaat ja niinhän ne loistavan pomon avulla saatiin järkkääntymään. Kulkemiseen ja asumiseen vuokrattiin asuntoauto ja vihdoin kymppiviikon maanantaina päästiin lähtemään matkaan.

Yhdeksän tunnin ajomatkan loppupuolella vastaantulevat vuoret lupailivat onnistunutta reissua. Päämääräksi oli muovautunut Ruotsin Riksgränsen-laskettelukeskuksen ympäristö. Tää paikka sijaitsee ihan Norjan rajalla ja itseasiassa päädyttiinki laskemaan pelkästään Norjan puolella. Vietettiin yöt teiden varsilla, josta oli hyvä illalla ihailla revontulia ja aamulla laittaa lumikengät jalkaa ja lähteä kapuamaan ylös pitkin puuterilumisia vuoria. Kolme päivää meni kuin siivillä puuterista ja auringosta nauttien. Parina iltana käytiin vielä nauttimassa Riksgränsen-hotellin saunan löylyistä ja täytyy sanoa, että kyllä päivän reippailujen jälkeen aina sauna maistu!

Nyt istuskellessa asuntoauton pöydän ääressä nokka kohti koto-Suomea sitä tuntee ittensä onnelliseksi ku saa nauttia tällasista kokemuksista. Näillä energioilla jaksaa hyvin painaa loppulukukauden!



DSC_1982DSC_2108DSC_2052DSC_2078DSC_2021DSC_2004DSC_2094DSC_2220DSC_2377DSC_2230DSC_2393DSC_2426DSC_2159DSC_2148DSC_2169

1 kommentti: